Etsi
Henget on uusi black metal -bändi, jonka ensimmäinen levy syntyi pitkälti intuition ja kokeilun kautta.
Julkaistu Infernossa 3/2023.
Metallin, punkin ja rockin parissa meuhkaava Marco Luponero & the Loud Ones on edennyt toiselle levylleen, jonka soinnillinen kirjo on laaja.
Erotiikka voi ilmetä myös näin.
Edesmenneen Fall of the Leafen mullista versoo uusi kasvi, Autumnfall, jonka musiikillinen ilmaisu vie aatokset suoraan 1990-luvun loppuvuosiin.
Blackbraidin toinen levy sai julkaisupäivän.
Vuonna 1981 perustettu Anthrax on uuden levyn teossa.
Synkissä vesissä möyrivä kotimainen Lurk ottaa musiikkinsa puhdistavana rituaalina.
Melodista death metalia soittava Suotana ammentaa inspiraationsa pohjoisesta luonnosta.
Cradle of Filthin keikkataltioinnin seasta löytyy myös kaksi uutta studiokappaletta.
Suomalainen Sonic Poison kaahaa ensimmäisellä albumillaan kuolonhajuisen grindcoren merkeissä. Vanhojen ideoiden käsittely muovautuu oikeissa käsissä tuhovoimaiseksi sooniseksi myrkyksi.
Julkaistu Infernossa 2/2023.
Progressiivista metallia esittävä suomalaisbändi Time Primer tekee musiikkia omin käsin ja täysin omilla ehdoillaan.
Muiden muassa Chamber of Unlightissa ja Sotajumalassa soittokokemusta keränneiden miesten Unknown Subject on julkaissut ensimmäisen ep:nsä. Death metal -ryhmän meno on vakuuttavaa.
Dødheimsgardin viides levy on käsillä.
Perulainen Spectral Souls on ollut kasassa vasta nelisen vuotta, mutta yhtyeen esikoinen kuulostaa kypsältä ja varmalta teokselta.