Etsi
Hurjasti onnea Slashille! Melkoinen temppu sillä kamahistorialla.
Kukapa ei tällaisesta summasta itseään vähän myisi?
Korona-aika on lietsonut Blind Guardianin musiikkiin odottamattomat määrät raakaa tunnetta.
Yhtyeen primus motor muisteli bändin vaiheita Iltalehden haastattelussa.
Keikka räjäytti myös paikalla olleen toimittajamme tajunnan.
Kanadalaisyhtyeet ovat peruneet tulonsa.
Tom Huntingin mukaan syöpähoidot ovat toimineet juuri toivotulla tavalla.
Nu metalille löytyy yhä kysyntää.
Rokotetulla laulaja-kitaristilla oireet ovat puolestaan hyvin lievät.
Hail Spirit Noir jatkaa arvaamatonta linjaansa.
Obscura vetää omien sanojensa mukaan mutkat suoriksi.
Bonehunterin tuottoisa ura saa ansaitsemaansa jatkoa.
Parker Lundgrenilla riittää hommaa.
Charlotte Wessels toteuttaa musiikillisia haaveitaan.
Fear Factoryn vuonna 1990 perustanut Dino Cazares ei pidä nykymenosta.
At the Gates kuulostaa At the Gatesiltä.
Prestigen uusi kiekko otti oman aikansa.
Gary Holt sanoo havahtuneensa siihen, että joi alkoholia kotonaan enemmän kuin ennen kiertueilla.
Rundi päättyy kahteen Suomen-keikkaan.
Yhtye julkaisee pitkään työstämänsä uuden levyn myöhemmin tänä vuonna.
Mayhemin uusi biisi tekee kunniaa bändin historialle.
Omnivortex kutistui kvintetistä kvartetiksi.
Pelkkää sattumaa vai pitkälle viety mainostemppu?
Yhtyeen toinen pitkäsoitto Black Harvest ilmestyy lokakuussa.
Lämmittelijöinä toimivat Alien Weaponry sekä Employed to Serve.