Etsi
Rumpali esitti orkesterin kanssa sikermän yhtyeen tunnetuimpia klassikoita.
Laulaja käynnistelee soolouraansa.
Harrison oli kuollessaan 48-vuotias.
Lisäksi kitaristi ja biisintekijä Zsolt Szilagyi avaa levyn saloja biisi biisiltä.
Amorphisin ja Insomniumin polkuja tallaava jenkkibändi Hinayana antaa vaikutteiden kuulua, mutta etsii samalla jatkuvasti persoonallisempaa ilmaisua.
Julkaistu Infernossa 1/2024.
Kolme vuosikymmentä sitten perustettu Aeternus iski kultasuoneen etenkin ensilevyillään. Vuodet ovat kuluneet vaihtelevissa merkeissä, mutta bändin tuore albumi todistaa, että bergeniläisten dark metal -koneesta löytyy yhä kunnon vääntöä.
Ruotsalainen paleontologi kirjoitti kirjan, joka yhdistää metallin, kauhun, tieteen ja mustan huumorin.
Yhtyeen mukaan ex-basistin väitteillä ei ole pohjaa ja syyte nostettiin lisäksi liian myöhään.
Bob Catley ei pysty eikä halua jatkaa ilman Tony Clarkinia.
Risteilylippuja on yhä saatavilla Matkapoikien verkkokaupasta.
Suomalaisen Chamelionin juuret ulottuvat kauas, ja myös ylvästä power metalia pursuavan ensialbumin ilmestyminen otti pitkään.
Friedman alleviivaa kaipaavansa soittajilta kekseliäisyyttä ja uusia innovaatioita sen sijaan, että jumiudutaan samoihin vanhoihin kaavoihin.
Endtime Signals on yhtyeen 13. levy.
Mother of Lies -ep ilmestyy toukokuussa.
Artistikattauksesta vastaavat Wolfheart, Nicole, Assemble the Chariots, Omnivortex sekä Anima Hereticae.