Etsi
"Jos joku kysyy millaista musiikkia teemme, vastaus olisi tämä kappale", sanoo laulaja Matti Österman.
Kyseessä on toinen maistiainen kesällä julkaistavalta Between The Day & I -albumilta.
"But why?" kysyy Jukka Hätinen.
Yhtye esiintyy tällä kiertueellaan kahdesti joka kaupungissa ja soittaa kaksi täysin poikkeavaa settiä.
Kappale on toinen maistiainen tulevalta Beyond Death -albumilta.
Julkaistu Infernossa 3/2023.
"Se vie minut lähemmäs sitä, mitä kuulen sisälläni", kitaristi sanoo.
"Niskakivut ovat taattuja kuunnellessa tätä tunteiden kaaosta, jonka kylmä kosketus jättää olosi tyhjäksi", laulaja Vuorenheimo kuvailee tuoretta julkaisua.
Liput myynnissä 2.5.
Yhtye esiintyi Montreux'n jazz-festareilla vuonna 2007.
Samalla laskettiin myyntiin kaikki lipputyypit.
"Eihän se päättynyt kuten ajattelin, mutta noh, se oli taas hyvin megadethmäistä", basisti tuumaa.
"Halusin tehdä levylle yhden iskevän biisin tarttuvalla kertsillä mutta kuitenkin meille tyypillisellä proge-tvistillä", toteaa biisintekijä Nils Ursin.
Tolis esitteli yhtyeen fasiliteetteja Digital Tour Busin kuvausryhmälle.
Basisti sanoo albumin kaatuneen musiikillisiin erimielisyyksiin, päihteisiin ja oikeusjuttuihin.
FFDP-laulaja Ivan Moody ei ole toipunut leikkauksesta odotetulla tavalla.
Tamperelaisyhtye on julkaisemassa seuraajaa vuoden 2019 debyytilleen.
Hellsinki Metal Festivalin kattaus vahvistuu.