Etsi
Kun Kvelertak alkoi soittaa, se ei pyrkinyt mihinkään. Siitä tuli kotimaansa kovin uusi juttu, mutta perusasiat ovat pysyneet ennallaan: ulkopuolisten toiveet ovat Norjan hurjapäille edelleen täysin yhdentekeviä.
Al Jourgensen on hullu. Onneksi hän on nykyisin onnellinen, terve ja tuottelias hullu, joka haluaa elää jokaisena päivänä kokonaisen elämän.
Padot ovat viimein auenneet, ja Moonsorrow purjehtii taivaanrantaan kevyemmässä lastissa. Jumalten ajasta ihmisen aikaan on pitkä matka.
Metallican Master of Puppetsin julkaisusta on kulunut 3. maaliskuuta 30 vuotta. Inferno palaa sen kunniaksi klassikkoalbumin äärelle. Sanasen sanoo myös Metallica-klassikoita äänittänyt ja tuottanut Flemming Rasmussen.
Glenn Danzig on synkkä ja totinen mies, joka antaa musiikin puhua puolestaan. Uusi Skeletons-levy paljastaa, mitä on haudattu maahan, jolle tuo salaperäinen hahmo on taiteensa rakentanut.
Kilpi herää suomihevin humalan ja krapulan jälkeen uuteen aamuun. Buumit on buumailtu, ja nyt nähdään, kuka kaatuu ja kuka on pysäyttämätön kuin juggernautti.
Svart Records on kasvanut kuudessa vuodessa arvostetuksi levymerkiksi. Vinyylijulkaisuissaan sekä laatuun että määrään satsaavan yhtiön takana ovat Tomi Pulkki ja Jarkko Pietarinen.
Negură Bungetin erään albumin mukana tulee Transilvanian multaa. Se on erittäin sopivaa, sillä siitä maasta on tämä black metal -bändi tullut ja siksi maaksi se on jälleen tuleva.
Kulttuuri tarvitsee ihmisiä, jotka tuottavat sitä sielunpalolla, joka erottaa harrastuksen elämäntavasta. Turun metallipiireistä tuttu Jussi Helenius on sellainen tyyppi.
Tunnetun lohkaisun mukaan mieli on kuin laskuvarjo – se toimii vain avoimena. Apina edellyttää kuulijoiltaan avomielisyyttä niin musiikin kuin sanoitustenkin tasolla.