Etsi
Eyehategod ja The Obsessed tulevat syksyllä Suomeen.
Rotting Christin uusi levy julkaistaan ensi kuussa. Sitä ennen tuore biisimaistiainen.
Lämmittelijänä toimii Morbid Evils.
Inferia on vetreä kolmikymppinen.
Taiteilija itse avaa teoksensa syntymistä.
Kaleikr lähestyy äärimetallia ilman ennakkoluuloja.
Videon toteutuksesta vastaavat Vesa Ranta ja Aapo Lahtela.
Groovaa kuin maailmanlopun vauhko hirvi.
Viidentoista studiolevyn joukosta löytyy valikoitavaa.
1349 polkaisi Edvard Munchin taiteen innoittamana melkoisen kappaleen.
Mike Kroegerin sanoo myös pitävänsä yhä yhteyttä poliisiin, joka surmasi Dimebagin murhaajan.
Keikka on taltioitu Ruotsissa joulukuussa 2015.
Metallista punkkia mäiskitään Helsingissä ja Tampereella.
Levyt tulevat muodostamaan yhden ison tarinan, sanoo Rocque.
Ensimmäinen esiintyminen uudella nimellä tapahtuu puolestaan helmikuussa.
Dismemberin paluu on totta!
Ei hassumpi kattaus.
Kappale löytyy tulevalta The Door to Doom -pitkäsoitolta.
Laulaja ei pidä Rick Rubinin metodeista.
56-vuotiaalla Bruce Corbittilla diagnosoitiin syöpä muutama vuosi sitten.
Usurper täytti juuri 25 vuotta.
SaariHelvetti järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä.
Kahden päivät liput nyt myynnissä.
The Moth Gatherer ja Diablerie mukana tunnelmaa luomassa.
Toukokuisessa Helsingissä raikaa progressiivinen heavy metal.