Etsi
Julkaistu Infernossa 2/2021.
The Sound of Scars -elokuvan ohjaajan versio on katsottavissa kahden viikon ajan huhtikuun lopussa.
Esikoispitkäsoitto näkee päivänvalon huhtikuun lopulla.
Eternal Darkness ehti lojua pöytälaatikossa 15 vuotta.
Cryptan kuolometallista löytyy perinnetietoisuutta.
Katsotaan tilannetta uudelleen sitten kesällä 2022.
Shadows of the Dying Sunin läpisoitto on luvassa huhtikuun lopussa.
Max toivoo saavansa levyn julkaistuksi vielä kuluvan vuoden aikana.
Hirviöbändi aikoo julkaista kaikkiaan seitsemän (!) uutta albumia yhdellä kertaa.
Mukaan kiertueelle lähtevät Phil Campbell ja Flotsam and Jetsamin Michael Gilbert lähettävät myös terveisensä.
Yhtye tarjoilee välipalan uutta materiaalia odottaville faneilleen.
Nimekäs ryhmä otti käsittelyynsä She Watch Channel Zero -kappaleen.
Stoner rock -yhtye on täällä taas.
"30 vuotta sitten riffit olivat tärkein asia ja nyt tärkeintä on se, kuinka nopea tempo biisissä on", rumpali harmittelee.
Esikoispitkäsoitto Shattered ilmestyy virallisesti 9.4.
Kotimaisen Simulacrumin kolmatta levyä saatiin vartoa lähes kuusi vuotta. Odotus kannatti.
Uuden Fear Factory -kappaleen julkaisu lähestyy.