Type O Negativen October Rust tänään 20 vuotta – lue vieraskynämme oodi uljaalle albumille!

Type O Negativen neljäs albumi October Rust on totutusti levy, joka laitetaan soimaan kun kalenterin sivu kääntyy lokakuun puolelle. Tänä vuonna on otettava varaslähtö, sillä albumi täyttää tänään, lauantaina 20. elokuuta 2016, täydet kaksikymmentä vuotta. Infernon vieraskynänä aiheesta runoilee KYPCK-yhtyeen rumpali ja armoton TON-fani Antti Karihtala:

Myönnän olevani Type O Negativen suhteen myöhäisherännäinen. Sain ensikosketukseni 1989 perustettuun brooklyniläisyhtyeeseen vasta Bloody Kisses -klassikkoalbumin aikoihin eli tasan kolme vuotta ennen nyt pyöreitä täyttävän October Rust -levyn julkaisua. Aikaisemmat hardcore- ja punkmausteilla marinoidut julkaisut, Slow, Deep and Hardin (1991) ja The Origin of the Fecesin (1992), löysin – samoja miehiä sisältäneen Carnivoren ohella – vasta Bloody Kissesin jälkeen.

Silloisen Radiomafian Metalliliitto-ohjelman kautta kasettitallennusmetodilla löytynyt uusi tuttavuus oli jo raivannut kyseisellä menestyslevyllään omaleimaisen, goottisävyjen reunustaman ladun suuremman yleisön tietoisuuteen. Bloody Kissesin kappalemateriaalissa kuuluivat jo selkeästi yhtyeen tunnusomaiset elementit niin soundi- kuin tuotantopuolella.

Bändi oli ottanut jo tässä vaiheessa vaikutteita niin 80-luvun popmelodioista kuin alternative- ja goottirockistakin. Mainitut vain vahvistuivat ja jalostuivat käsittelyssä olevan levyn myötä. Hartaasti odotettu neljäs Type O Negative -albumi täräytti piirun alta parikymppisen nuoren miehen tajunnan alkusyksystä 1996 totaalisesti.

Edeltävää melodisempi, herkempi ja moniulotteisempi levy roikkui Suomen virallisella albumilistalla kaikkiaan neljätoista viikkoa ja kipusi korkeimmillaan sijalle seitsemän. Näihin aikoihin listaa dominoi parikymppinen kanukki Alanis Morissette myyntiennätyksiä murjoneella Jagged Little Pill -levyllään. Raskaamman rockin puolelta listalla vaikutti muuan kajaalit löytänyt Metallica “Mustan albumin” jälkeisellä Load-levyllään.

TON_October Rust

October Rust sisälsi kaikki ne asiat, joita täyden kympin levyn pitikin, ja tätä taikatemppua ei ole pystytty sen jälkeen toistamaan. Kappalemateriaalin ohessa yhtyeen johtajan Peter Steelen pääosin suunnittelema, sinänsä simppeli graafinen ulkoasu ja kuvamaailma nitoivat musiikin, sanat ja tunnelman täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi. Efekti oli luurit päässä tai kaiuttimista isommalla kauhalla nautittuna, kansivihko käteen liimattuna vaikuttava. Ja on sitä edelleen.

Vuonna 1999 ilmestynyt, entistä raskaammin siveltimenvedoin tehty ja vuorenpainoisen synkkä World Coming Down pääsee lähimmäksi tätä efektiä. Yhtä kaikki, October Rustin vahva, kypsä ja tunnerikas kappalemateriaali ei ole ruostunut kahdessa vuosikymmenessä piiruakaan. Päinvastoin.

Levyn starttaavan avauskappaleen ja ensimmäisen singlelohkaisun Love You to Deathin pianointro siirtää tunnelman ensi sekunnista syksyyn. Yli 70 minuuttia kellottavan luontotripin päättävä, reilut kymmenminuuttinen järkäle Haunted flirttailee kauhuelokuvien soundtracktyyliin ja nousee eteerisyydellään ja painostavuudellaan yhdeksi levyn kohokohdaksi. Näin tekee myös Wolf Moon (Including Zoanthropic Paranoia), josta syksyanthem ei parane.

Kappaleiden moniulotteisuus, nerokas instrumenttien ja äänimaailman kerroksellisuus miksauksessa, kiehtoo vielä tänäkin päivänä. Levyä kuunnellessa pystyy edelleen löytämään uusia kuulokuvia, rakenteita ja sanoituksellisia sisältöjä, jotka kokee “kuin ensimmäistä kertaa”. Toisin sanoen on vähän kuin tutkisi vuosikymmeniä vanhaa maalausta, josta paljastuu lukuisten maalikerrosten ja siveltimenvetojen alta kohtia, joissa maali on edelleen kosteaa.

October Rust sai vannoutuneiden Type O Negative -fanien keskuudessa varsin kaksijakoisen vastaanoton kaikessa melodisuudessaan, herkkyydessään ja osin jopa kaupallisuudessaan (levy myi myöhemmin kultaan oikeuttavan määrän Yhdysvalloissa).

Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi noussut sinkkulohkaisu My Girlfriend’s Girlfriend pääsi ilmestyessään radioiden soittolistoille, mutta tippui myöhemmin pois yhtyeen settilistasta. Haastattelujen perusteella bändi ei ollut kovinkaan tyytyväinen kyseiseen kappaleeseen ja piti sitä liian tylsänä.

Hienoista lainoistaan tunnettu yhtye teki oman versionsa Neil Youngin Cinnamon Girl -hitistä, joka puolustaa levyllä hyvin paikkaansa. Siitä tehtiin myöhemmin vielä komea remix-versio kesällä 1997 julkaistulle singlelle.

Vielä Bloody Kisses -levyllä rumpuja soittanut Sal Abruscato korvattiin muutama vuosi ennen October Rustin ilmestymistä yhtyeen entisellä rumputeknikolla, niin ikään Brooklynissä kasvaneella John Kellyllä. Hän tosin hoiti rumpalintonttiaan pelkästään keikkaolosuhteissa, sillä October Rustilta alkanut konerumpujen käyttö korvasi tästä eteenpäin luomusoitannan yhtyeen viimeiseksi jäänyttä Dead Again -levytystä (2007) lukuun ottamatta.

Edelleen voi vain hämmästellä, kuinka loistavasti kylmät, metallisenkolkot rumpuraidat tukevat kokonaissoundia ja luovat kappaleisiin täysin uniikin äänimaailman. Jokainen rummunisku, tauko ja filli on tarkkaan mietitty ja istuu saumattomasti muiden instrumenttien sekaan. Allekirjoittaneelle hämmentävä tieto konerumpujen käytöstä kantautui korviin vasta myöhemmin. Hämmentävä se on tosin edelleenkin, kun ottaa huomioon sen ajan ohjelmistot ja tekniset edellytykset.

Josh Silverin kosketinsoitinosuuksia kuultiin Kenny Hickeyn baritonikitaran ja Steelen basson fuzzin ja flangerin sekoittaman särömuurin lisänä aiempaa enemmän, ja näiden yhteissoundista tuli bändin tavaramerkki, joka on kiistatta yksi rockhistorian leimaavimmista.

Levyn tuotannosta vastaavan parivaljakon Steele–Silver voi laskea samaan listaan esimerkiksi tutkaparien Ulrich–Hetfield ja Astbury–Duffy kanssa. Steelen partaveitsenterävä sävellyskynä, näkemys sekä pikimustan huumorin sävyttämät nerokkaat sanoitukset Silverin omaleimaiseen ja laadukkaaseen tuotantoon yhdistettynä korjasi yhtyeen kultakauden 1993–99 jälkeen satoa aina sen traagiseen loppuun saakka.

Teksti: Antti Karihtala