Etsi
Joonas Koto on eronnut kaikessa hiljaisuudessa bändistä jo syksyllä.
Ruotsalaisen black metal -veteraanin ovi käy jälleen.
Rumpali Mike Malyan on toipunut takaisin soittokuntoon.
Laiho kertoo kasanneensa jo uuden bändin, joka tulee kantamaan Bodomin soihtua.
Bändin nykymuodon taru päättyy 15.12.
"Totuus on se, etten suostu kangistumaan kaavoihin", toteaa Adler.
Yhtye saapuu uusitulla kokoonpanollaan myös Suomeen.
Uusi pitkäsoitto ilmestyy marraskuussa.
Mathias Lillmåns on tuttu hahmo muun muassa Finntrollista.
"Olemme tulleet tilanteeseen, jossa joudumme miettimään loppuuko bändin tarina lopullisesti vai jatkuuko se edelleen."
Alexander Friberg ei luonnollisesti ole tilanteeseen järin tyytyväinen.
Rumpali ja perustajajäsen Des Kensel jättää bändin.
Dave Ingram palaa ruotuun.
Kai Hahto jatkaa bändin virallisena jäsenenä.
Brandon Pertzborn korvaa alkuvuonna bändistä lähteneen Gil Sharonen.
Merel Bechtold ei saavu muun ryhmän kanssa Suvilahteen.
Entinen Tool-basisti soittaa nyt Ministryn riveissä.
Kitaristi Lammassaari jää miehityksestä sivuun.
Tulevalle kiertueelle lähtee mukaan myös viulisti.
Alex Landenburg jatkaa edelleen myös Cyhran riveissä.
In Flames hankki suhteellisen nimekkään paikkaajan.
Bändin vahvuudessa on tällä hetkellä basistin mentävä aukko.
Lähtö tapahtuu hyvässä hengessä, kertoo Ox.
Bändillä on buukattuna myös Japanin-kiertue.
Sacred Reich on kuitenkin löytänyt jo uuden kepittäjän.