Etsi
Kappale raivaa tietä mikkeliläisyhtyeen tuleville julkaisuille.
Vuonna 2001 perustettu Power from Hell aloittaa urallaan uuden aikakauden.
Kappale löytyy Zombien viime vuonna ilmestyneeltä levyltä.
Korpiklaanin lisäksi listalta löytyy muun muassa Rammsteinia, Slipknotia ja Alice Cooperia.
Rotting Christ komistaa kattausta.
Sauna Open Air 2022 järjestetään 7.-9. heinäkuuta Hakametsän jäähallin parkkialueella.
Kappaleen kertosäkeen riffi oli ensimmäinen kuivan kauden päättänyt idea.
Julkaistu Infernossa 4/2022.
In Flames paikkaa.
Älä ole kusipää, voisi ohjeen tiivistää lyhyesti ja ytimekkäästi.
Megadeth-johtaja sanoo pitkäaikaisen bänditoverin erottamisen olleen erittäin vaikea päätös.
Liput tulevat myyntiin 1.7. kello 10.
Stitches on toinen singlejulkaisu If the Sky Came Down -albumilta.
Mukana myös biisi biisiltä -kommenttiraita bändiltä.
Anthraxin taannoinen juhlakeikka on pian pällisteltävissä kotisohvalta käsin.
Mårten Hagström ja Tomas Haake kuvailevat Meshuggahin ajavan itsensä jokaisella levyllään tunnistettavien tavaramerkkiensä viimeiseen nurkkaan. Ennen Immutable-albumia ei ollut lainkaan varmaa, onko tuosta nurkasta enää ulospääsyä. Sitten odottamattomat käänteet saivat ruotsalaiset djent-pioneerit kirjoittamaan tähän asti arvaamattomimman albuminsa.
Lemmyn patsas on melkoisen vaikuttava näky.
Espanjanpuoleisesta Baskimaasta saapuva Pestilength on nuorehko bändi, jonka erikoislaatuisessa death metalissa henkisyys ja fyysisyys sulautuvat yhteen saumattomasti.
In Extremis on ensimmäinen single tulevalta Digital Noise Alliance -levyltä.
Mukana Jeff Beck.
Katatonian kone käy taas kuumana.
The Sick, the Dying… and the Dead! ilmestyy syyskuussa.
Yhtye julkaisee uuden albumin vuodenvaihteen kieppeillä.
The Black Dahlia Murderin Brandon Ellis toimii tuuraajana.