Etsi
Julkaistu Infernossa 7/2021.
Esiintyjälistaan on lisätty myös mm. Baroness, Red Fang ja Elder.
Yhtye haluaa kappaleellaan herättää ajatuksia kuluttamisesta.
Kotimainen Malignament vastaa yhdestä vuoden kovimmista black metal -esikoisista. Bändin tähtäin on syystäkin korkealla.
Kitaristi Brian "Head" Welch on ainoa, joka on toistaiseksi välttynyt koronalta.
14 levyä saman teeman parissa on kunnioitettava suoritus.
Yhtyeen musiikkityyli ei tule yllätyksenä.
Insomnium perui jo aiemmin syyskiertueen Finntrollin kanssa.
Debyyttipitkäsoitto ilmestyy joulukuussa.
Liput myynnissä 18.10.
Itse peliä videolla ei tosin esitellä.
Infected Rainillä on plakkarissa jo viisi levyä.
Tylsiä hetkiä ei varmasti pääse tulemaan.
Nightwish-kippari vieraili Aristoteleen kantapää -ohjelmassa.
Kappale löytyy lokakuun lopussa julkaistavalta kakkosalbumilta.
Kitaristin uuden projektin materiaalia odotellessa.
Jyväskylän Paviljongilla juhlitaan 3.-4.12.
Metallijumala ei ole pystynyt katsomaan kuvamateriaalia keikalta, jonka aikana Richie Faulkner sai hengenvaarallisen sairaskohtauksen.