Etsi
1st Sound -esikoisensa hiljattain purskauttanut Kaiser edustaa lupaavaa kotimaista stonerosastoa. Vuorenkokoisten riffien takaa löytyy monipuolista musiikkitaustaa ja letkeää tekemisen meininkiä.
Julkaistu Infernossa 8/2018.
Killswitch Engage takoo kun rauta on kuumaa.
Tomb of Finland työstää melodian ja melankolian täyteistä kuolometallia otteella, josta ei ole ylitarjontaa. Uusi Frozen Beneath -levy iskee iholle kuin hautausmaan hyytävä viima. Siinä on luonto ja kuolema samassa paketissa.
De Lirium's Orderhan elää vielä!
Ajatonta hard rockia soittava King Company on ruuvannut linjaansa pykälän verran raskaampaan suuntaan. Silkinpehmeille balladeillekin on silti paikkansa.
Mötherhead tekee hienoa tribuuttia.
Carnal Forge kuulostaa Carnal Forgelta. Hyvä niin.
Myös kitaristin hallussa ollut bändin Instagram-tili on suljettu.
Kuvaajan mukaan hänen keikkakuviaan käytettiin luvatta kaupalliseen tarkoitukseen. White-Gluz ja Gossow kieltävät asian.
Obituaryn kone pidetään käynnissä melkeinpä pakon edessä.
Uusi pitkäsoitto on parhaillaan työn alla.
Kuvaajan raportti on aiheuttanut Arch Enemyn some-kanavissa melkoista kuhinaa.
Vuoden 2011 levystä tulee uusi versio alkuvuodesta 2019.
Mille Petrozza harmittelee nettikirjoittelun lynkkausmentaliteettia.
Kun Testament-kitaristi Eric Petersonilla on aikaa, hän heittää ruumismaalit naamaan ja herättää eloon black metal -projektinsa Dragonlordin.