Insomnium teki vuoden 2019 kovimman kotimaisen albumin – tsekkaa Infernon kriitikkoäänestyksen tulokset

Heart Like a Grave toi yhtyeelle jo kolmannen voiton Infernon kriitikkoäänestyksessä.

08.01.2020

Vuosi on vaihtunut ja Infernon perinteinen kriitikkoäänestys on suoritettu. Urakkaan osallistui 20 infernolaista. Kotimaisten albumien sarjassa äänestettiin 58 eri albumia. Neljän kärki karkasi muilta, ja loppumetreillä Insomniumin Heart Like a Grave nykäisi kärkisijalle jättäen Swallow the Sunin taakseen. Molemmilla yhtyeillä oli tätä ennen kaksi ykkössijaa Infernon kriitikkoäänestyksissä, Insomnium siirtyi siis 3–2 ”johtoon”.

Listat kokosi tuttuun tapaan Tero Lassila. Tässä kymmenen eniten ääniä saanutta suomilevyä. Ulkomaisten topkymppi löytyy täältä.

10. PH – Osiris Hayden

”Yhtyeen nykyilmaisu on aika lähellä krautrockin ideaalia, ja hypnoottisuus on edelleen läsnä, mutta eri tavalla kuin aikaisemmin. Tämän levyn musiikilla on selkeä sukulaissuhde Canin ja Tangerine Dreamin kaltaisiin teutonipioneereihin.”
– Mikko Malm, lue koko arvio

9. Vorna – Sateet palata saavat

”Kaikesta kuulee, että monipuolisesti polveilevaa levyä on kypsytetty ja haudutettu hartaudella. Bändi on heittäytynyt rohkeasti kokeilemaan erilaisten harmaan ja melankolian sävyjen maalailua. Jos yhtyeen aiempaa musiikkia pystyi jossain määrin lokeroimaan pakana- ja black metalin alle, nyt se kuulostaa täysin omanlaiseltaan.”
– Eetu Järvisalo, lue koko arvio

8. Hero Dishonest – Maailma palaa taas

”Kun ruuhkavuosiaan läpi kahlaavat miehet vapauttavat supermarkettien ruuhkaisissa kassajonoissa jälkikasvun sairauskierteiden, ylitöiden ja salakavalasti rapistuneen kunnon aiheuttaman ahdistuksensa, jälki on aidosti vihaista.”
– Miika Kuusinen, lue koko arvio

7. Jess by the Lake – Under the Red Light Shine

”Aika tuntuu olleen kypsä sooloalbumille, sillä sen vapautunut ja itsetutkiskeleva tyyli virtaa tajuntaan vaivattomasti. Vuodet Ancient Onesissa ovat tehneet Saarelan samaan aikaan räväkästä ja kaihoisasta äänestä entistäkin vahvemman ja monipuolisemman. Levy hyppii mainiosti eriasteisissa tunnelmissa kursailemattomasta rockpoljennosta maalailevampaan melankoliaan ja hämyilyyn.”
– Eetu Järvisalo, lue koko arvio

6. Belzebubs – Pantheon of the Nightside Gods

 

”Belzebubsin mustavalkoveijarit ovatkin tehneet joko tieten tahtoen tai tahtomattaan kepposen koko metalligenrelle. Tai ainakin heidän levynsä pistää pohtimaan asioita jos ei nyt uudessa valossa niin ainakin totuttua tiukempi mietintämyssy päässä.”
– Matti Riekki, lue koko arvio

5. Profetus – The Sadness of Time Passing

”Yhtyeen soittama funeral doom omaa genren kaikki hyvät puolet, muttei juurikaan sen huonoja ominaisuuksia. Kappaleet ovat pituudella pilattuja ja patetian patinoimia, mutta nämä seikat eivät aiheuta tällä kertaa minkäänlaista mielipahaa, päinvastoin.”
– Mikko Malm, lue koko arvio

4. Beast in Black – From Hell with Love

 

”Toinen albumi sisältää hieman aiempaa enemmän kasaripopin kosiskelua, mutta Beast in Blackin kaltaisen bändin tyyliin se sopii kuin nyrkki silmään. Harva pystyy tekemään samaa, ainakaan näin tyylikkäästi. Ei silti syytä huoleen, sillä debyytillä kuultua tiukkaa linjaa on tarjolla vähintään yhtä paljon.”
– Elli Muurikainen, lue koko arvio

3. Waste of Space Orchestra – Syntheosis

”Paitsi että yllättävän monipuoliseksi paljastuva levy on melkoista juhlaa, positiivista on myös se, ettei Waste of Space Orchestra kuulosta liikaa kummaltakaan osabändiltään. Kahden samantyyppisen mutta silti erilaisen bändin yhteensointi antaa hurjasti mahdollisuuksia ilmaisun variointiin, ja sen suhteen Syntheosis onkin erittäin rikas kokonaisuus.”
– Kimmo K. Koskinen, lue koko arvio

2. Swallow the Sun – When a Shadow Is Forced into the Light

”Albumia on haastavaa verrata mihinkään, mitä Swallow the Sun on tehnyt. Kun sen pyörteisiin heittäytyy ajattelematta maallisia vertauskuvia, tunnemyrskyä seuraavan tyyneyden jälkeen voi todeta, että nyt puhutaan tajuntaa vavisuttavasta uudesta raskaan musiikin luvusta.”
– Aki Nuopponen, lue koko arvio

1. Insomnium – Heart Like a Grave

”Heart Like a Grave on komea levy, joka tuntuu olevan syvällä Insomniumin musiikin omimmassa ytimessä. Kiekosta ei ole lähdetty tekemään väkisin minkään luokan spektaakkelia, vaan musiikki kuulostaa hyvin luontevalta, mutta samalla jämäkältä ja todella rautaisella ammattitaidolla toteutetulta – bändi kuulostaa tietävän oman arvonsa ja paikkansa.”
– Joni Juutilainen, lue koko arvio

Lisää luettavaa