Etsi
Melankolista death metalia luvassa kahdeksan kappaleen verran.
Tukholmalaisten kanssa lavan jakavat Simulacrum ja Psychework.
Julkaistu Infernossa 10/2018.
Uutta Mastodonia joudutaan odottamaan vielä jonkun aikaa.
Onnittelut Matt Pikelle ja kumppaneille!
Machine Headin viimeiset vuodet eivät ole olleet kovinkaan ruusuisia.
Kuolometeliyhtyeen kiekko julkaistaan virallisesti ystävänpäivänä.
Kotimainen black metal -yhtye Graveborne on julkaissut uransa ensimmäisen teemalevyn. Aiheeksi valikoitui Suomen sisällissota.
Nummirockin bänditarjonta vahvistuu entisestään.
Muiden muassa Profane Omenista ja Sleep of Monstersista tutuista miehistä kasattu Spiritraiser vyöryttää esikoisellaan ilmavaa mutta raskasta musiikkia, jonka tarkka genretys osoittautuu mahdottomaksi.
Kunnon meininkiä!
Jinjer kirjoittaa musiikkia ihailtavalla tehokkuudella.
Julkaistu Infernossa 9/2018.
Uutta maistiaista tulevalta I, the Mask -albumilta tarjolla.
Ensimmäisessä osassa ollaan taistelukentällä Puolassa.
Levy käsittelee läheisen menettämistä ja surutyötä henkilökohtaisella tavalla.
Ozzyn vointi on puhuttanut metallimaailmaa.
Ghostin kone käy kuumana.
Black metalia voi tehdä myös näin.