Etsi
South of Heaven julkaistiin 5. heinäkuuta 1988.
"Jokaisella on kätensä syvällä taskussasi", harmittelee Bill Kelliher.
Julkaistu Infernossa 2/2018.
Uusi jäsen tuo Suicidal Tendenciesiin takuulla melkoisen määrän energiaa.
Bändi lupailee hurjaa myllytystä.
Tuska oli tänäkin vuonna! - Suvilahti, Helsinki 29.6.-1.7.2018.
Perinteinen katsaus ihanaan, luovaan, mahtavaan Tuska-yleisöön.
Yhden päivän liput ovat tulleet myös myyntiin.
Warped Tour ei mennyt Islanderilta ihan toivotulla tavalla.
Municipal Wasten uuden levyn nimi on Slime and Punishment. Levyltä napattu sinkkuvideobiisi tottelee samaa nimeä.
Kokeilullisesta linjastaan tuttu In the Woods... on saanut uransa jälleen hyvään vauhtiin.
Provinssi – Seinäjoki, 28.-30.6.2018
Mighty Ravendark päättää norjalaislegendan uuden pitkäsoiton.
Mitähän miehet mahtavat saada yhdessä aikaan...
Nergal kuvaili yhteistyötä John Porterin kanssa hyvin vaikeaksi.
Tuska-sunnuntai - Suvilahti, Helsinki, 01.07.2018.
Perinteisiä Tuska-minihaastiksia tehtiin tälläkin kertaa. Ekana vastailemassa Jaakko Silvastin kuulusteluun Moonsorrow'n Ville Sorvali.
Fredrik Anderssonin ja yhtyeen yhteinen taival päättyi 2015.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Anselmo on kommentoinut entisen Pantera-rumpalin poismenoa julkisuudessa.