Etsi
Lombardosta on myös huolestuttavaa, miten luonnollisuus on hävinnyt musiikista.
Neil Fallon myös harmittelee, miten sosiaalinen media on vienyt huomion pois musiikista.
Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.
Pekka Heino kertoo, miten sekosi pahamaineiseen aikuisrockiin.
Kolmikko versioi tunnettuja klassikoita ja laittaa toistensa biisit uuteen uskoon.
Videolla Torchia tahdittaa nimettömien sielujen makaaberia tanssia.
Debyytti-ep sisältää viisi kappaletta modernia post metalia.
Yhtyeen mukaan Stet Howlandin kunto on kuitenkin parempaan päin.
Kiertueen settilista tulee läpileikkaamaan bändin 20-vuotista taivalta.
Master of Puppets -levyn juhlapainos julkaistaan marraskuussa.
Kansainväliset tähdet mukana useassa konsertissa eri puolella Suomea.
Moni metallimusiikin ystävä odotti Dark Days of Stockholm -organisaation Helsingin-laajennusta vesi kielellä ja kuola valuen. Kaksipäiväiseen sisäfestariin kun oli buukattu varsin kiintoisia nimiä. Etunenässä tuiman kolmoslevynsä tiimoilta rundaava Vallenfyre, Bolt Thrower -miehistöä sisältävä Memoriam sekä uutta kierrosta vetävä brittikuolettaja Cancer.
Katkelmassa muistellaan tapahtumia Reading-festivaaleilla 1981, joka oli käänteentekevä niin Dickinsonin kuin Maidenin uralla.
Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.
"Biisi on muhinut melkein kaksi vuotta pöytälaatikossa ja nyt oli oikea hetki kaivaa se ulos."
"Kaiken saa nykyään netistä, mutta minä en vittu osaa laittaa edes näyttöä päälle."
Yhtye julkisti tiedon Eycken kuolemasta viime perjantaina.