Osio: Haastattelut

”Voin vannoa, että jos juttelet ikäpolveni ruotsalaisten muusikoiden kanssa, heiltä kaikilta löytyy oma tarinansa siitä, kuinka he ovat paiskoneet nokkahuilua pitkin seiniä!” – haastattelussa Per Wiberg 

Moni tuntee ruotsalaisen Per Wibergin Opethin ja Spiritual Beggarsin synistinä, mutta keväällä julkaistu, folkista progen ja metallin kautta noiseen ulottuva sooloalbumi Head Without Eyes paljastaa hänen ulottuvuutensa myös säveltäjänä, kitaristina, basistina ja laulajana.

”Black Metalin alkuriffi syntyi vessanpöntöllä istuessani, ja koko biisi oli kasassa ehkä varttituntia myöhemmin” – haastattelussa Venom-legenda Jeffrey ”Mantas” Dunn

Raskaan musiikin evoluutioon suunnattomasti vaikuttanut Venom on eräs kaikkien aikojen epätodennäköisimmistä metallilegendoista. Tasan neljäkymmentä vuotta sitten perustetun yhtyeen kunniaksi on nyt julkaistu 1980-luvun klassista materiaalia sisältävä In Nomine Satanas -boksi, ja sen vuoksi Infernon täytyi avata kuuma keskustelulinja kohti Portugalia. Siellä nimittäin asuu Venomin aikoinaan perustanut Jeffrey ”Mantas” Dunn.