Etsi
Arvio on julkaistu Infernossa 3/2017.
Ajattara ja Barathrum ovat nousseet kuolleista. Bändien nokkamiehet Ruoja ja Sova ovat jälleen valmiit julistamaan mustan metallin sanomaa, jota ei synny ilman elämän synkimpiä varjoja.
Kun Wintersun tiedotti vuoden alussa järjestävänsä joukkorahoituskampanjan uusien studiotilojen rakentamiseksi, moni suhtautui projektiin epäilevästi. Lopulta kampanja keräsi kuukaudessa yli 430 000 euroa noin 8000 osallistujalta.
Children of Bodom on yksi maamme suurimmista metallibändeistä, jonka debyytti räjäytti tarinoiden mukaan bändin uran välittömään nousuun parikymmentä vuotta sitten. Todellisuudessa Something Wildia edelsi vuosikausia riivatun itsevarmaa eteenpäin puskemista. Bodom ei vain suostunut antamaan periksi.
Kolmekymmentä vuotta, lähes yhtä monta levytystä ja satakertainen määrä keikkoja. Ruotsalaisen Candlemassin luotsina tunnetun Leif Edlingin ura saattaa näyttää paperilla muusikon unelmalta, mutta se oli vähällä koitua hänen tuomiokseen.
Kun 20 vuotta kestänyt albumien ja kiertueiden sekä niiden rajujen keikkojen tuottamien mustelmien ja murtumien kierre tulee pian päätökseensä, The Dillinger Escape Planin jäsenten on keksittävä elämänsä uudelleen.
Arvio on julkaistu Infernossa 2/2017.
Yhdysvaltalaisesta Mastodonista on kasvanut todellinen modernin metallin mammutti. Bändi voi tehdä albumeillaan melkein mitä tahansa ja kiertää silti maailman ääriin isojen ihmismassojen edessä.