Etsi
Drudkh puskee eteenpäin.
Julkaistu Infernossa 6/2022.
Turkulainen Slowenya on ollut lyhyen olemassaolonsa aikana aktiivinen julkaisija. Bändin ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto Meadow ilmestyi juuri sopivasti, kun latu keikkalavoille on taas auki.
The Magusin joukoista löytyy kovia tekijöitä.
Väyrynen pääsee heti tositoimiin yhtyeen suunnatessa Euroopan-kiertueelle ensi viikolla.
Sisältääkö Rashomon black metalia, extreme metalia vai jotakin muuta? Käykäämme puntaroimaan totuutta, sillä Triviumin laulaja-kitaristin Matt Heafyn uusvanha projektiyhtye Ibaraki on julkaissut viimein debyyttialbuminsa.
Kryptos konsertoi marraskuussa Tampereella ja Helsingissä.
"Kaukokaipuuta sinne jonnekin missä palmut huojuvat, unelmat murskaantuvat ja sarjamurhaajat väijyvät yössä", summaa Jyrki 69.
Laihiala Saattajat-yhtyeineen lähtee julkaisun tiimoilta kiertueelle.
Patient Number 9 on Ozzyn kolmastoista sooloalbumi.
Edellisen albuminsa vuonna 2009 tarjoillut kotimainen synkistelyporukka Depressed Mode on palannut elävien kirjoihin. Menonsa on kuitenkin yhä kuolemanvakavaa.
Yhtyeen jäsenet ja Alexi Laihon perikunta pääsevät toteuttamaan kaksi pitkäaikaista haavetta.
Sherman oli kuollessaan 55-vuotias.
Astral Fortress jatkaa siitä, mihin Eternal Hails jäi.
Suomalaisrumpali jatkaa musiikkihommia muissa merkeissä.
Vermilian odotettu kakkosalbumi ilmestyy pian.
The Voice of Finlandista tuttu Paavo Laapotti on yhtyeen uusi laulaja.
Monroe juhlii kuusikymppisiään Helsingin jäähallissa syyskuun lopulla.